perjantai 20. huhtikuuta 2012

Persikka-rahkapiirakka

Tämän piirakan ohjeen löysin MarinKyökistä, kun googlettelin erilaisia ohjeita. Tämä näytti ja kuulosti niin hyvältä, että sitä piti kokeilla ja hyvää se olikin. Tätä on leivottu jo useamman kerran ja voin kyllä suositella lämpimästi.



Ohje:

Tällä ohjeella tulee piirasvuokaan sopiva annos (pellilliseen kaksikertainen annos)

Pohja:

125 g voita
1½ dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Täyte:

Purkillinen säilyke persikoita
1 prk maitorahkaa (250g)
2 dl kermaa
3 kananmunaa
½ dl sitruunamehua
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Tee näin: 

1. Valmista ensin pohja: Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon kananmuna ja sen jälkeen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi.
3. Taputtele taikina voidellun ja jauhotetun vuoan pohjalle ja reunoille. (tai pellille leivinpaperin päälle)
4. Tee sitten täyte: Kuutioi (tai soseuta) persikat ja levitä ne pohjan päälle.
5. Mittaa kulhoon muut täytteen ainekset ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos persikoiden päälle vuokaan.
6. Paista piirakkaa 200 asteissa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Banaani-suklaakakku

Tämä kakku oli oikein hyvää ja taikinasta voi tehdä myös muffinsseja. Kakku säilyy hyvänä useammankin päivän, kun säilyttää sitä jääkaapissa peitettynä. Tämä kakku kestää myös pakastusta.


Ohje:

4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
2 dl flora vaniljaa
2-3 banaania
3 kananmunaa
1½ dl margariinia (sulatettuna)
reilusti suklaarouhetta (itse laitoin yhteensä 260g valkosuklaata ja tummaasuklaata) 

Kuorrutus:

1 dl kermaa
130 g tummaa suklaata
(lemun curdia sipaisu kakun pinnalle)

Tee näin:

1. Sulata ensin rasva ja anna sen jäähtyä. (Voit käyttää myös juoksevaa margariinia)
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää sitten kaikki ainekset taikinan joukkoon hyvin sekoittaen. Banaanin voi muussata haarukalla.
3. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (1,8l) ja paista uunin alimmalla ritilätasolla noin 50-60 minuuttia. Anna kakun jäähtyä 10 minuuttia vuoassa ennen kumoamista.
4. Kuorrutteen valmistaminen: Lämmitä kerma kattilassa (ei tarvitse kiehua) ja sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Lisää sitten sulanut suklaa kerman joukkoon ja sekoittele tasaiseksi.
5. Levitä jäähtyneen kakun pinnalle ohut kerros lemon curdia (tai muuta marmelaadia) ja kaada sitten kuorrute päälle. Tasoita kuorrute ja koristele halutessassi strösseleillä.




maanantai 2. huhtikuuta 2012

Paloautokakku

Minulta tilattiin 3-vuotta täyttävälle Lassille paloauto kakkua. Täyte toivomuksena oli jotain suklaista täytettä, vaikka mansikoilla, joten sellaista sitten laitettiin väliin. Pohjaa varten tein 8 munan vaalean sokerikakkupohjan, jonka jaoin kahtia ja paistoin kääretorttupohjina pellillä ne. Kostutuksena tuttuun tapaan maitoa.


Täytteen tein samalla tavalla, kun Einon ritiäiskakussa. 4 dl kermaa, 2 purkkia vaniljatuorejuustoa (200g/kpl) ja n. 200 g tummaa suklaata sulatettuna. Tähän lisäsin sitten 500 g pakastemansikoita, jotka olin sulattanut ja valuttanut niistä enimmät mehut pois.Täyte riitti hyvin 3 väliin tämän kokoiseen kakkuun.


Kuorrutus on marsipaania ja koristeet enimmäkseen sokerimassaa.


takana ja edessä olevat lamput on smarties karkkeja


renkaisiin ja ikkuinoihin käytin kick-patukoita niin ei tarvinnut alkaa värjäilemään marsipaania tai sokerimassaa mustaksi. Kick-patukoista saa ihan hyvän kaulittavan massan, kun niitä pehmittelee hetken aikaa. Lisäksi makukin on kohdallaan.


Mallia kakkuun katselin hieman netistä googlettamalla, mutta ihan omanlaisensa versio tästä kuitenkin tuli. Tämä oli ensimmäinen paloauto kakku, jonka koskaan olen tehnyt, mutta ei välttämättä jää viimeiseksi.