torstai 26. tammikuuta 2012

Suklaiset muffinssit

Eilen auoimme miehen kanssa kilpaa jääkaappia ja pakastinta etsien jotain hyvää syötävää. Molemmilla teki mieli jotain syödä, mutta ei sitten kuitenkaan oikein löytynyt mitään sellaista. Niinpä ajattelin leipoa meille satsin muffinsseja. Ne, kun valmistuvat suhteellisen vähällä vaivalla ja ovat hyviä. Ohje on oma sovellus monesta eri ohjeesta.


Ohje:

100 g margariinia
1 dl maitoa
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoa
n. 150 g suklaata (oman maun mukaan)
80g hasselpähkinärouhetta

(näihin laitoin valkosuklaata rouhittuna n. 70g ja tummaa suklaata rouhittuna n. 35g. Lisäksi laitoin jokaiseen muffiniin tummasta suklaasta sydämen. Näihin voi käyttää oman maun mukaan ihan mitä tahansa suklaata n. 150g)

Tee näin:

1. Sulata rasva kattilassa ja lisää maito. Lämmitä, mutta älä anna kiehua. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva-maitoseosta ja jauhoseosta vuorotellen vaahtoon. Lisää suklaarouhe (ja hasselpähkinärouhe) käännellen taikinaan.
3. Täytä muffinssivuoat taikinalla ja paista 225 asteessa 10-12 min. (jos haluat laittaa suklaasydämen muffineihin, niin täytä vuoat ensin vain puolilleen, paina sitten suklaasydän keskelle ja lisää hieman taikinaa)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Salmiakkinen mutakakku

Tämän mutakakun tein vieraille tarjottavaksi viime perjantaina. Idea salmiakkiseen mutakakkuun syntyi, kun kaapissa lojui pussin pohjat turkinpippurirouhetta ja ajattelin sen passaavan hyvin yhteen suklaan kanssa. Loontoonrae suklaahan on myös hieman salmiakkista, mutta sitä minulla ei ollut vaan käytin tähän ihan tavallista Pandan tummaa suklaata.



Ohje:

150g margariinia
200g suklaata (Fazer Lontoonrae)
4 kananmunaa
2dl sokeria
2½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
(turkinpipurirouhetta)

 Tee näin:

1. Mittaa rasva kattilaan ja sulata se hellalla miedolla lämmöllä.
2. Paloittele suklaa ja lisää suklaapalat sulaneen rasvan joukkoon. Sekoittele kunnes suklaa on kokonaan sulanut rasvan joukkoon.
3. Vaahdota sokeri ja kananmunat vaaleaksi vaahdoksi.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään.
5. Kaada suklaaseos vaahdon joukkoon ja sekoita kevyesti sekaisin. Kaada sitten jauhoseos joukkoon ja sekoita takina tasaiseksi.
6. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat kevyesti. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla n. 25 minuuttia.
7. Irroita jäähtynyt kakku vuoasta ja sihtaa pinnalle tomusokeria.

Huom! Mikäli haluat tehdä salmiakkisen version, lisää jauhojen sekaan puolipussia (tai maun mukaan enemmänkin) turkinpippurirouhetta. Sekoita sitten jauhot huolellisesti taikinaan!