tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulutortut rahkavoitaikinasta

Huh huh, kun pitelee kiirettä koko ajan. Paljon olen kyllä leiponut kaikenlaista, mutta en vaan ehdi päivällä niitä tänne blogiin päivittää ja iltaisin en enään jaksa. Ja nyt vielä kaikki joulukiireetkin pukkaavat päälle kovaa vauhtia.
Leivoin jo parisen viikkoa sitten itse tehdystä rahkavoitaikinasta tämän vuoden ensimmäiset joulutortut ja niistä tulikin oikein hyviä.

Ohje:

Rahkavoitaikina:

250 g voita
250 g rahkaa
250 g (n. 4 ½ dl) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Tee näin:

1. Paloittele rasva kulhoon ja anna sen pehmetä.
2. Lisää sitten muut aineet ja sekoita taikina käsin tasaiseksi.
3. Valmis taikina on kiinteä, nappakka, mutta kuitenkin pehmoinen massa.
4. Anna taikinan levätä jääkaapissa ainakin puolituntia, mielellään vaikka seuraavaan päivään.

Joulutorttujen teko:

1. Ota taikina jääkaapista ja kaulitse se jauhotetulla pöydällä suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 40X50cm)
2. Taittele levy kolmeen osaan ja kaulitse sitten uudestaan ohueksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
3. Taittele jälleen kolmeen osaan ja laita noin 10-15 minuutiksi jääkaappiin.
4. Ota taikina jääkaapista ja kaulitse taas suorakaiteenmuotoiseksi levyksi ja toista vielä taittelu kolmeen osaan ja kaulitse sen jälkeen taikina noin 5mm paksuksi levyksi.
5. Leikkaa levystä taikinapyörällä tai torttumuotilla neliskulmaisia paloja ja tee niistä joulutorttuja.
6. Voitele tortut kananmunalla ja laita luumumarmeladia keskelle. Paista 225 asteisen uunin keskimmäisellä ritilätasolla noin 15 minuuttia, kunnes saavat väriä ja ovat kypsiä.

1 kommentti:

Pienikin kommentti ilahduttaa :)